1800-luvun alkupuoliskolla linnoituksen eteläpuolella sijaitsevaa karua, liian märkää ja usein tulvivaa maata käytettiin vain laidunmaana ja heinäniittynä. On tiedossa, että Pärnun ensimmäinen kesähuvila rakennettiin nykyisen Supeluse-kadun varteen vuonna 1857. 

Bööckenhofin kesähuvilana se tunnettiin myöhemmin rakennuksen vuonna 1876 ostaneen  kauppiaan ja korkkitehtailijan  Friedrich Oscar Woldemar von Bööckenin nimen mukaan. 

Kesähuvila rannalla 

Tämä on Pärnun kylpyläalueen vanhin säilynyt myöhäisklassinen puoliaumakattoinen puurakennus, jonka julkisivua koristavat aikakaudelle tyypillinen toscanalaistyylinen pylväikkö, kuusiruutuiset ikkunat ikkunaluukkuineen sekä kattoerkkerit. 

Aluksi Bööckenhof oli merituulille avoin, laidunten ympäröimä yksittäinen rakennuskompleksi. Tilanne alkoi muuttua vasta 1890-luvulla, kun kylpylän kehityksen myötä myös kiinnostus merenranta-alueita kohtaan alkoi kasvaa. Lisääntyneen rakennustoiminnan myötä lohkottiin myös osa kesäkartanon maista, joka oli tähän asti ulottunut Mere puiesteelle asti. Näin syntyi Bööckenhofin naapurustoon kokonainen uusien kesähuviloiden rykelmä (nykyinen Suvituse-katu), mukaan lukien Bööcke-katu (nykyinen Eha-katu). Oscar von Bööcken kuoleman jälkeen Bööckenhofin omisti ensin hänen leskensä Anna Amalie ja vuodesta 1926 lähtien hänen poikansa Raymond Bööcke, Venäjältä palannut keisarillisen hoviorkesterin entinen johtava sellisti (1871-1940). 

Kansainvälisesti tunnettu sellisti

Pärnussa syntynyt Raymond Friedrich August von Bööcke (1871-1940) aloitti paikallisesta poikalukiosta vuonna 1888 valmistuttuaan opintonsa Pietarin konservatoriossa. Valmistuttuaan hänestä tuli vuonna 1894 lehtori ensin Kazanin musiikkikoulussa ja sitten Venäjän keisarillisen musiikkiseuran Riian musiikkikoulussa. Vuonna 1917 hän jätti vallankumouksellisen Pietarin ja palasi kotimaahansa. Vuonna 1919 hänet kutsuttiin opettamaan selloluokkaa Tallinnan korkeimpaan musiikkikouluun, ja sitten vuodesta 1923 lähtien Tallinnan konservatorioon, jossa hän loi pohjan Viron ammattimaiselle sellonsoiton opetukselle ja konserttitoiminnalle. 

Dendrologi Karl Aun 

Talon omistajan asuessa Tallinnassa, kesäkartanoa vuokrattiin asuntona. Sen pitkäaikaisin asukas oli kansainvälisesti tunnettu dendrologi ja yksi Viron   akateemisen metsätieteen perustajista, Karl Eduard Aun (1861-1945). Võrumaalla karjatilan vuokralaisen poikana syntynyt Aun oli luultavasti ensimmäinen virolainen, joka vuonna 1885 suoritti metsätieteiden korkeakoulututkinnon Petrovskin maatalous- ja metsäakatemiassa, minkä jälkeen hän työskenteli metsänhoitajana Virumaalla, Riiassa ja Kilingin metsänhoitoalueella. Vuonna 1926 hän jätti palveluksen ja asettui Pärnun kaupunkiin, jossa hän jatkoi työtään omalla alallaan tehden useita dendrologisia tutkimuksia. Hän oli erityisen kiinnostunut pajulajeista ja tunnisti kotinsa lähellä sijaitsevasta rantapuistosta yhteensä 14 pajulajia (sekä useita risteymiä). 

Kansallistaminen 

Vuonna 1935 Raymond Bööcke palasi kotikaupunkiinsa erottuaan heikentyneen terveytensä vuoksi konservatorion professorin virastaan. Syyskuun 9. päivänä 1940 aristokraattiset tavat omaava taiteilija päätti tehdä itsemurhan. Hänen luonaan aiemmin vieraillut entinen oppilas muisteli Bööcken olleen henkisesti hyvin järkyttynyt Supeluse-kadulla ja kotitaloa vastapäätä sijaitsevassa Rannaparkissa oleskelevista puna-armeijan sotilaista ja heidän sotilasvarusteistaan – juuri se, mitä hän oli parikymmentä vuotta aiemmin paennut vallankumouksellisesta Petrogradista. 

Neuvostoliiton miehitysviranomaiset kansallistivat Bööckenhofin, ja 13. maaliskuuta 1941 alkaen kylpyläalueen sydämessä sijaitseva rakennus siirtyi Pärnun kylpylän haltuun. Sinne sijoitettiin parantoloita palvelevan talousosaston rakennusosasto. 

Rakennuskompleksin sama tehtävä säilyi myös saksalaismiehityksen aikana sekä uudella neuvostokaudella – rakennuksessa sijaitsivat kylpylähallituksen toimisto ja työpajat. Rakennuksen pääosassa sijaitsivat rakennusosaston päällikön ja työnjohtajien työhuoneet, talon takaosassa, nyttemmin puretussa siipirakennuksessa, pelti- ja lukkoseppien työpajat. Vuonna 1955 peruskorjauksen tarpeessa olevat rakennukset siirrettiin parantolaan nro 4 ja sen lakkauttamisen jälkeen parantolaan nro 2 (myöhemmin ”Rahu”) käyttöön. 

Myöhempinä vuosina talossa oli vain pieniä huoneita yhteisine keittiöineen ja wc-tiloineen kylpylän henkilökunnan asuinpaikkoina. Nykyään ne on yksityistetty asunnoiksi.