Pärnun ruokapaikat tunnetaan ennen kaikkea hyvästä tasostaan ja lahjakkaista keittiömestareistaan. Parhaat Pärnun ravintolat ovat Viron Ravintolaoppaan suosituslistalla – eli niissä käynti on ehdottomasti sen arvoista. Komeiden à la carte -ravintoloiden lisäksi Pärnussa on myös paljon erilaisia hyviä kahviloita ja pubeja. Ravintolat ja kahvilat sijaitsevat vierailijan kannalta katsottuna mukavasti enimmäkseen keskikaupungissa ja ranta-alueella. Useassa Pärnun ravintolassa voi nauttia kaunista merinäköalaa ja illastaa auringonlaskun aikaan. Suurin osa Pärnun ravintoloista uudistaa menunsa monta kertaa vuodessa käyttäen paikallisia raaka-aineita vuodenajan mukaan. Se tarkoittaa jatkuvia uudistuksia ja mielenkiintoisia makuelämyksiä.
Pärnun ruokapaikat ovat erittäin suosittuja juuri kesäkaudella, jolloin kaupungissa on paljon vierailijoita. Silloin pöytä kannattaa varata ennen ravintolakäyntiä. Kesäkauden ulkopuolella ruokapaikoissa on hiljaisempaa, ja useat paikat yllättävät hyvillä erikoistarjouksilla. Kerran vuodessa järjestetään Pärnun ravintolaviikko. Silloin on hyvä mahdollisuus tutustua uusiin makuihin ja kaupungin ruokapaikkoihin. Pärnun ruokapaikat tarjoavat sekä virolaisia ruokaelämyksiä että makuja myös kauempaa – Pärnusta löytyy muiden joukossa erimerkiksi armenialainen, amerikkalainen, italialainen, georgialainen ja turkkilainen keittiö. Mainitsematta ei voi jättää myös kaupungin suosittuja leipomokahviloita, jossa aamuisin voi nauttia tuoretta pullaa ja kahvia.
Pärnun parhaat ruokapaikat
- C. F. Hahn Pub (ulkoleikkialue)
- Fishing Villagen satamakahvila ja taimenen kalastus (ulkoleikkialue)
- Ravintola Groot (ulkoleikkialue)
- Leipomo-kahvila ”Leivakas”
- Marian tilan kahvila
- Meremaan kahvila (ulkoleikkialue, avoinna kesäisin)
- Nikolai Lehtla
- Oliverin puutarhakahvila
(ulkoleikkialue, avoinna kesäisin) - Passion Café
- Ravintola Piparmünt
- Pärnun pursiseuran ravintola
- Ravintola Võrgukuur
- Rantastadionin kahvila ”Statka Resto!
- Pizzaravintola Steffani
- Kapakka Postipoika
- Villa Ammenden ravintola – fine dining -ravintola
(ulkoleikkialue) - Villa Andropoffin ravintola
- Villa Wessetin ravintola
- Ravintola Wasa Resort
- Mum Cafe
- Villa Wessetin ravintola
- Georgialainen ravintola Kolhethi
- Ravintola Groot
- Trahter Postipoiss
- Pastoraat Cafe
- Kahvila Poisi Eine
- Ravintola Piparmünt
- Doberani Rannamajan kahvila
- Kahvila Kroon
- Victor Tänavatoit
- Cafe Grand
- Marian tilan kahvila
- Pärnun pursiseuran ravintola
- Kahvila Supelsaksad
- Endlan teatterikahvila
- Vorstid & Vahvlid KÖÖK & BAAR
- Vehverments bar & tostadas
- Cafe XS
- Oliverin puutarhakahvila
- Aleksanterin Pubi
- Rantastadionin kahvila Statka Resto
Suodatin
SuodattaaSuodatin![Siidrituur Soomaa serval Tori Siidritalus Siidrituur Soomaa serval Tori Siidritalus](https://visitparnu.com/wp-content/uploads/ve/2022/11/1669292539-5487-500x434.jpg)
Siiderikierros Soomaan reunalla Torin siideritilalla
![Pastoraat Cafe Pastoraat Cafe](https://visitparnu.com/wp-content/uploads/ve/2024/04/1714136817-6906-333x500.jpg)
Café Pastoraat
![Maatilakahvila Piesta Kuusikaru Maatilakahvila Piesta Kuusikaru](https://visitparnu.com/wp-content/uploads/ve/2022/11/1669292655-67-500x333.jpg)
Maatilakahvila Piesta Kuusikaru
![Piesta Kuusikaru Piesta Kuusikaru](https://visitparnu.com/wp-content/uploads/ve/2022/11/1669291982-739-500x333.jpg)
Vierailu Piesta Kuusikarun omenatuotetilalla
![Kurase kohvik Kihnu saarel Kurase kohvik Kihnu saarel](https://visitparnu.com/wp-content/uploads/ve/2023/06/1688061946-6020-500x375.jpg)
Kurasen kahvila Kihnun saarella
![Hotell Tammsaare Lounge Hotell Tammsaare Lounge](https://visitparnu.com/wp-content/uploads/ve/2022/11/1669286560-5111-500x281.jpg)
Warning: Undefined array key "title" in /data01/virt49884/domeenid/www.visitparnu.com/htdocs/wp-content/themes/VisitParnu2023/template-parts/category-content-object.php on line 17
![Ravintola Embecke Ravintola Embecke](https://visitparnu.com/wp-content/uploads/ve/2022/11/1669286494-2844-500x281.jpg)
Ravintola Embecke
![Aqua Baar Aqua Baar](https://visitparnu.com/wp-content/uploads/ve/2022/11/1669286680-3999-500x332.jpg)
Aqua Baar
![Romantic baar Romantic baar](https://visitparnu.com/wp-content/uploads/ve/2022/11/1669286672-270-500x281.jpg)
Romantic baar
![À la carte -ravintola Purpur À la carte -ravintola Purpur](https://visitparnu.com/wp-content/uploads/ve/2022/11/1669286477-400-500x333.jpg)
À la carte -ravintola Purpur
![Neptun Grilli Neptun Grilli](https://visitparnu.com/wp-content/uploads/ve/2022/11/1669286348-358-500x281.jpg)
Neptun Grilli
![Restoran White Beach Golf Restoran White Beach Golf](https://visitparnu.com/wp-content/uploads/ve/2022/11/1669291908-4216-500x333.jpg)
White Beach Golfin ravintola
![](https://visitparnu.com/wp-content/themes/VisitParnu2023/assets/loading.gif)