Kylpyläelefantti suosittelee, mitä tehdä Pärnussa!

Pärnun lomakohteen synnyksi pidetään vuotta 1838, kun meren rannalla aloitti toimintansa ensimmäinen uimala. Kesällä halukkaille tarjottiin merivesikylpyjä ja meriuintia, talvella saunontaa. Suositussa lomakohteessa vieraili vuosisataa myöhemmin elefantteja, joita esiteltiin kiertävässä näyttelyssä. Ehkä juuri näistä eksoottisista vieraista inspiroituneena mereen pystytettiin 1950-luvun lopulla myös suuret puuelefantit, joiden kärsää pitkin sai laskea mereen – ensin yksi lapsille tarkoitettu matalampaan veteen ja sitten toinen suuremmille syvempään veteen. Jonkin ajan kuluttua puuelefantit väsyivät ja poistuivat rannalta. Elefanttien tarinalla on vielä yksi jännittävä kerros – nykyisen teatterirakennuksen ja kirjaston välisellä alueella oli vielä 80 vuotta sitten keskiaikaisen ritarilinnan porttirakennus, jota alettiin sen ulkonäön vuoksi kutsua Elefanttivarastoksi. Se taas antoi nimen rakennuksen edessä kulkeneelle kadulle.

Lomakohteen 175-vuotispäivän kunniaksi mereen laitettiin taas elefantti – lomatunnelman ja ilon symboliksi ja lapsille elämyksellisen vesiliukumäen tarjoajaksi. Jotta elefantilla ei olisi yksinään tylsää, tuotiin jonkin ajan kuluttua lähellä olevaan Rantapuistoon tekonurmesta tehty elefanttiperhe. Sen jälkeen kaupunkikuvaan on ilmestynyt elefanttipatsaita ja näin tämä elefantti-invaasio ja rakkaus jatkuu.

Elefantit ovat yksiä älykkäimmistä nisäkkäistä ja niillä on erittäin hyvä muisti! Myös kylpyläelefantillamme on hyvä muisti, hän tuntee Pärnun hyvin ja tietää tarkalleen, mitä Pärnussa tehdä ja minne mennä. Löydä Pärnu sen suositusten mukaan! Valitse sopiva reitti tai aktiviteetti – näin vietät mukavan päivän. Elefantin suositusten ansiosta kesäpääkaupungissa voi vierailla ympärivuotisesti, koska kesä on tunne, ei vuodenaika!

Silmänruokaa tarjoavat paikat – ihaile kauneutta!

Keskustan laidalta virtaava Pärnun joki ja sen sillat tarjoavat maalauksellisia näkymiä. Jokea ympäröi 8 km pituinen Jaansonin polku, josta joen oikealta rannalta löytyy useita luonnonkauniita kuvauspaikkoja. Vasemmalla rannalla on sekä historiallisia taloja että katutaidetta.

Vieraile Pärnun Vallikäärin puistossa, jossa sijaitsee PÄRNU-installaatio, jonka edessä voi ottaa kuvia. Välittömästä läheisyydestä alkaa kävelyreitti Pärnun aallonmurtajalle, jossa luonto tarjoaa upeita näkymiä.

Yksi värikkäimmistä ruokapaikoista keskustassa on lettukahvila PanKaagid, ranta- alueella taas Supelusen kesäkadulla sijaitseva romanttisen nostalginen kahvila Supelsaksad

Rantakadulla kävellessäsi vieraile 600 metrin pituisella Pärnun rantaniityn vaellusreitillä. Näköalatasanteelta voi tutkailla onko kylpyläelefantti-liukumäki rannalla vai ei.

Elefantit ovat harvoja nisäkkäitä, jotka tunnistavat itsensä peilistä. Jos Sinä olet jo ihaillut itseäsi peilistä, niin katso, mitä kaunista ympäristössä vielä on.

Korkeat paikat – kiipeä korkealle!

Sopiva paikka aloittaa korkeammalle kiipeämistä sijaitsee Pärnun
vanhassakaupungissa. Keskiaikainen Punainen torni on menettänyt kuudensadan vuoden takaisesta korkeudestaan kyllä melkein puolet eikä siellä ole näkymiä, mutta museon ullakkokerroksesta löytyy moderni panoraamaelokuvateatteri, jossa esitettävä animaatioelokuva kertoo tarinan alueen viimeisestä 15 000 vuodesta 10 minuutissa.

Meren puolella suosittelemme rentoutumaan kylpylähotelli Tervisen kirjakahvilassa Purje. Siellä voi nauttia kirjojen seurassa korkeista näkymistä Pärnun rantapuistoon.

Rannan toisessa päässä kannattaa vierailla Tervise Paradiisin 8. kerroksessa sijaitsevassa Romantic-baarissa, josta avautuu lumoava merinäkymä. Lisäksi rakennuksessa on A la carte ravintola Purpur – mikä olisi parempaa kuin nauttia maukkaista mauista ja Pärnun rantaviivan näkymistä.

Seikkailunhaluisemmat voivat laittaa itsensä testiin ja vierailla Pärnun keskustan ulkopuolella Valgerannassa sijaitsevassa Valgerannan seikkailupuistossa. Siellä on myös Valgerannan näkötorni, jonka huipulle kiivetessä avautuu ympärivuotisesti kauniit luontonäkymät.

Nykyelefantit ovat keskimäärin enintään kolmen metrin korkuisia ja kävelevät itseasiassa aivan kuin varpaillaan. Jos sinä haluat nähdä Pärnun hieman korkeammalta, niin lue kylpyläelefantin suositukset.

Märät paikat – mene uimaan!

Voit vuodenajasta riippumatta vierailla Pärnun rannalla ja kävellä Pärnun rantakadulla. Siellä tapaat varmasti muutaman elefantin.

Elefantit ovat todella hyviä uimareita, mutta ne eivät osaa surffata – tämä aktiviteetti on tarkoitettu sinulle. Pärnu Surf Center tarjoaa leijalautailukoulutusta sekä kesällä että talvella.

Miksi et menisi Pärnu Kalatakson kalastusretkelle, kesällä veneellä ja talvella amfibisella ajoneuvolla. Pärnu Cruises tekee kesällä säännöllisiä laivaretkiä sekä Pärnunlahdella että joella.

Uida ja nauttia voi tietysti myös muualla – kuten kylpylöissä. Tutustu Pärnun kylpylälomamahdollisuuksiin.

Katso, mitä kivaa voit vielä vesillä tehdä.

Elefantti juo päivässä jopa 200 litraa vettä, minkä vuoksi ne tavallisesti ovat vesilähteiden läheisyydessä. Sinä älä kuitenkaan juo joki- tai merivettä, mutta vesistöjen ääressä tai jopa vesillä oleminen on ehdottoman suotavaa.

Kulttuuriset paikat – koe kulttuuria!

Pärnu on Viron tasavallan synnyinkaupunki – Pärnussa luettiin ensimmäisenä Viron tasavallan itsenäisyysjulistus, jolla Viron itsenäisyys 23.2.1918 julistettiin. Tästä tärkeästä tapahtumasta muistuttaa Rüütlin pääkadulla oleva Viron tasavallan julistuksen muistomerkki. Muistomerkin läheisyydessä on Nykytaiteen museo, kaukana ei myöskään ole Pärnun museo, jossa voi tutustua Pärnun historiaan.

Maarja-Magdaleenan kilta on taideteollisuuden ja käsityön mekka, jossa voi askarrella työpajoissa. Kävellen pääset Tallinnan porteille, entisen puolustusrakennelmaan osaan. Kaikki nämä paikat auttavat luomaan mukavan kulttuurihistoriallisen tunteen.

Arkkitehtuurista kiinnostuneet voivat suunnata ranta-alueelle. Kulje yhden parhaimman jugendtyylisen rakennuksen –upean Villa Ammenden luo. Rannan sydämessä on Pärnun lomakohteen 100-vuotispäivää varten valmistunut funktionalististyylinen Pärnun Rannahoone. Vierailemisen arvoinen on myös historiallinen Rannahotell.

Läheisyydessä sijaitsee kautta aikojen lomaelämän keskipisteenä ollut Pärnu Kuursaal ja yksi Pärnun lomakohteen tärkeimmistä symboleista Pärnu Mudaravila, jossa toimii nyt putiikkikylpylä. Tarina kertoo, että elefanttien merimudassa tallaamisen ansiosta Pärnun hoitomuta on yksi terveellisimmistä koko planeetalla.

Elefantit ovat hyviä ihmistuntijoita – he tietävät äänen perusteella ihmisen sukupuolen, iän ja jopa kansallisuuden. Virolaisia he ilmeisesti eivät tunnista. Mutta sinä voit tutustua kulttuuriimme ja oloihimme vierailemalla Pärnun tärkeillä maamerkeillä.

Jännittävät paikat – ylitä rajat!

MiniZoon eksoottisessa terraariossa tapaat sormenpituisia käärmevauvoja, suuria pytoneita ja boakäärmeitä, jotka matelevat pienessä talossa.

Jos olet itse rohkea kiipeilijä, niin Ronimaan kiipeilykeskus odottaa sinua. Seikkailun voit kokea myös elämyksellisessä Pärnun paintball -taistelussa.

Äärimmäisyyksiä etsivät löytävät sopivan haasteen Porsche Ring  radalta tai Pärnun pakohuoneesta.

Uudeksi elämykseksi sopii leijuminen Kuolleenmeren suola altaassa Estonia Resort Hotel & Spa -kylpyläkeskuksessa. Hedon SPA & Hotel -putiikkikylpylässä on tepidarium, jonka ilman suolapitoisuus on samankaltainen kuin Kuolleenmeren rannikolla.

”Viiking Saagan“ vesi- ja saunakeskuksesta löydät Baltiassa ainutlaatuisen lumisaunan.

Elefantti saa kärsänsä avulla tietoja ympäristöstään. Kärsä on avuksi oksien katkomisessa, veden saannissa, kehon kastelussa, silmien hieronnassa ja mudan levityksessä. Miten sinä katkot oksia, arvioit vaaroja ja haastat itseäsi?

Löydä Pärnu pyörällä

Tiedemiehet ovat havainneet, että intiannorsujen urokset pystyvät kulkemaan 200-400 km pituisia, naaraat taas jopa 700 km pituisia matkoja. Jos Sinulle jokin matka tuntuu liian pitkältä tai nautit muuten vain pyöräilystä, niin tutustu Pärnuun pyörällä.

Ruokapaikat Pärnussa

Afrikannorsu kuluttaa vuorokaudesta 16 tuntia kasvien syöntiin. Jos sinä haluaisit syödä päivässä yhtä paljon, ehtisit vierailla noin 15-30 Pärnun ravintolassa.

Majoitus Pärnussa

Yksikään toinen nisäkäs ei nuku niin vähän kuin norsu. Joillekin norsuille riittää vain kahden tunnin unesta. Luonnossa eläessään ne saattavat myös olla useita vuorokausia nukkumatta, erityisesti jos liikkeellä on salametsästäjiä. Pärnussa voit yöpyä rauhassa, koska uni on tärkeää hyvinvoinnin kannalta.

SUOSITUKSET

Jos Pärnu on jo tutkittu, suosittelee kylpyläelefantti tutkimaan, mitä jännää Pärnumaalta löytyy.

Matkailusektori

Hae

Lomailija

Konferenssin järjestäjä

Matkailusektori