Pärnu on vesikaupunki – lue, mitä mielenkiintoista täällä voisi tehdä

Pärnussa sijaitsee Viron suurin ranta ja Viron toiseksi pisin joki. Se ei kuitenkaan tarkoita, että meri ja joki olisivat Pärnussa tarkoitettu vain uintia varten. Veden äärellä ja veden päällä voi ryhtyä monenlaiseen toimintaan ja käytännössä kaikkina vuodenaikoina. Lue, mitä mielenkiintoista voisi Pärnussa tehdä joella ja merellä.

Elina Kalnina
Kuva: Elina Kalnina

Laiva- tai purjeveneretki

Keskikaupungin sillan vierestä lähtevät kesäkaudella huviretket joelle ja merelle. Laivaretket Reiun siltaan asti ja takaisin lähtevät säännöllisinä aikoina monta kertaa päivässä. Auringonlaskuristeily lähtee illalla ja vie veden päälle juuri värikkään auringonlaskun ajaksi.

Seurueen kanssa voi tehdä tunnelmallisen retken Pärnunlahdelle myös purjeveneellä, johon voi mennä kahdestaan, mutta myös ystävien tai työkavereiden kanssa. Veden päällä voi viettää hauskaa tyttöjen iltaa ja mikä ettei myös syntymäpäivää. Purjeveneellä voi vaihteeksi tutustua Pärnuun ihan eri näkökulmasta. Huviretkiä tekevät esimerkiksi Põhjatäht (suomeksi Pohjantähti) ja Armastus (suomeksi Rakkaus). Elämysretkiä tarjoaa puinen purjevene Jenny Kruse, jonka päällä on mahdollista kokea itse, miten merellä kuljettiin ennen vanhaan.

Kalastus

Pärnun vesistöistä voi pyydystää esimerkiksi vimpaa, särkeä, merihaukea ja ahventa. Paikalliset kalastajat harrastavat kalastusta ympärivuotisesti. Kalaretkiin voivat osallistua myös turistit.

Jos haluat mennä kalaan, voit vuokrata veneen ja kalastustarvikkeet esimerkiksi Fishing Village Kaluriküla -nimisestä loma- ja vapaa-ajankeskuksesta, josta annetaan mukaan vavanpidikkeet, kaikuluotain ja astia kalojen säilyttämiseksi. Kalastusretkiä järjestää myös keskikaupungin sillan lähellä sijaitseva Kalatakso, josta on veneen ja varusteiden lisäksi mahdollista tilata retkelle mukaan myös kalaopas. Kalatakso vie merelle kalastamaan sekä kesällä että talvella. Jos ulkona ovat pakkasasteet, lähdetään liikkeelle amfibioajoneuvolla, joka pystyy kulkemaan sekä vedessä että jäällä.

kalastamine Pärnus
Kuva: Priidu Saart
Juhani Särglep & Katri Palm
Kuva: Juhani Särglep & Katri Palm

Pärnun ranta – luotu surffausta varten

Pärnunlahti on epäilemättä parhaimpia surffauspaikkoja sekä Virossa että Pohjoismaissa. Pärnun ranta on surffareiden keskuudessa tunnettu ennen kaikkea matalasta vedentasosta, hiekkaisesta pohjasta, suotuisasta tuulesta ja lämpimästä merivedestä. Hyvien olosuhteiden ansiosta Pärnunlahti sopii sekä aloittelijoille että kokeneimmillekin adrenaliininhakijoille. Pärnun rannalla on Pärnu Surf Center, jotka vuokraavat surffausvälineitä ja annetaan surffausopetusta. Surf Centerissa sijaitsee myös Pärnun ainoa surffikauppa.

Muita vesiurheilumahdollisuuksia

Pärnussa on merellä ja joella mahdollista harrastaa muitakin vesiurheilulajeja. Soutu on Pärnunjoella ollut suosittu kautta historian. Joella ja merellä tarjotaan myös SUP-lautaretkiä ja huviaheluja vesipolkupyörillä. SUP-laudan, skimboard-laudan ja purjelaudan voi vuokrata esimerkiksi surffikeskuksista. Myös kajakilla, vesisuksilla tai purjelaudalla voi lähteä veden päälle.

Vesipolkupyöriä ja veneitä vuokrataan keskustan sillan lähellä Aloha-keskuksessa. Aloha järjestää kesäkaudella myös suppailuretkiä, jotka alkavat Sindistä tai Reiun sillan luota. 2 tunnin mittainen jokiretki alavirtaan on ehdottomasti kokeilemisen arvoinen elämys.

Juhani Särglep
Kuva: Juhani Särglep
Pärnu ujumiskohad_rand
Kuva: Henri Holland

Pärnun uimapaikat

Suosituin uimapaikka Pärnussa on tietysti Pärnun ranta. Meriveden lämpötilaennätys peräti 33°C mitattiin täällä vuonna 2010. Pärnun rannan matalassa ja lämpimässä vedessä on lasten turvallista polskutella. Pärnussa voi harrastaa uintia ympärivuotisesti. Rantapelastajat ovat turvaamassa uintia ja mittaamassa veden lämpötilaa 1. kesäkuuta alkaen 31. elokuuta asti.

Myös Pärnunjoessa voi uida. Paras paikka siihen on Rääman ulkouimala, joka sijaitsee joen oikealla rannalla Pärnun soutukeskuksen luona. Toinen uimapaikka on Papiniidun sillan luona Veteraanien puiston läheisyydessä. Talvella voi siellä kokeilla avantouintia. Avantouintia on mahdollista harrastaa myös vierasvenesatamassa.

Vesikaupunki Pärnu odottaa sinua – niin kesällä, syksyllä, talvella kuin keväälläkin!

Matkailusektori

Hae

Lomailija

Konferenssin järjestäjä

Matkailusektori