
Pärnun vanhin rakennus - Punainen torni
Punainen torni on keskiaikaisen Pärnun kaupunkilinnoituksen osa, 1400-luvulla kaupunginmuurien kaakkoisnurkkaan rakennettu vankitorni. Se on ainoa säilynyt Uuden-Pärnun hansakaupungin puolustustorni. Nimensä kivitorni sai siitä, että se on katettu sisä- ja ulkopuolelta tiiliskivillä. 1600-luvulla torni oli nelikerroksinen ja siinä oli 6 metrin syvyinen vankilakerros. Säilynyt on kolme kerrosta. 1800-luvun lopulla rakennuksesta tehtiin kaupunginarkisto ja seuraavan sadan vuoden aikana tiloja on käytetty eri tarkoituksiin. Punaisessa tornissa on avattu Pärnun museon haaraosasto, joka täydentää vakionäyttelyä panoraamaelokuvalla ja esittelee keskiaikaista kaupunkia.
Ominaisuudet ja varusteet
Maksullinen pysäköinti
Kohteen valaistus
Seminaaritila
Opastaulut
Toimintaa lapsille
WC
Englanti
Viro
Venäjä
Suomi
Näyttely
Vierailukeskus
Seminaari
Matkamuistot
ITIC-korttia näyttämällä
ISIC-korttia näyttämällä
Kulkuohje
Punaisen tornin pihalle pääsee Hommiku-kadulta portin kautta. Avatusta portista näet pihagalleriaa. Mene rohkeasti eteenpäin ja pihan toisessa päässä näetkin Punaista tornia. Jos tornissa on parhaillaan vierasryhmä, ilmoittaa siitä kyltti oven vieressä. Kiitämme kärsiväisyydestäsi, koska tässä vanhassa rakennuksessa saa olla yhtaikaa vain rajoitettu määrä vieraita.
Bussi: Bussijaam, Teater
Viitoitettu / merkattu reitti
Kohteeseen vie päällystetty tie
Julkisella kulkuneuvolla
Henkilöautolla