Sää voi Pärnussa olla paikoin hyvinkin vaihteleva, mutta yleensä täällä on lämpimämpää kuin muualla Virossa. Siitä syystä Pärnusta on tullut myös Viron kesäpääkaupunki. Hyvä sää houkuttelee Pärnun kaduille kesällä tuhansia vierailijoita, jotka tulevat tänne hyvän rannan ja monipuolisen kulttuuriohjelman takia.
Sää Pärnussa kesällä
Kesäkuukautemme ovat kesäkuu, heinäkuu ja elokuu ja kesän kohokohta on tietenkin heinäkuu. Sää on Pärnussa silloin hyvin lämmin ja lämpötila vaihtelee 15–20 °C välillä, lämpimämpänä kesänä jopa 22–27 °C. Joskus voi olla sitäkin korkeampia lämpötiloja, esimerkiksi vuoden 2018 kesällä lämpötila oli yli 30 °C enemmän kuin kymmenenä päivänä.
Sää Pärnussa syksyllä
Syksy alkaa Virossa virallisesti syyskuun toisella puoliskolla ja päättyy talvipäiväseisaukseen (21. tai 22. joulukuuta). Sää muuttuu Pärnussa silloin tuulisemmaksi, mutta hyvän sään aikana voi rannalla nauttia kauniita auringonlaskuja. Lämpötilat pysyttelevät 1 °C – 11 °C tienoilla. Syksy on myös erinomainen aika nauttiakseen rauhallisista kaduista ja värikkäästä luonnosta. Vaikka syyskuu, lokakuu ja marraskuu ovat syyskuukausia, voi ensimmäisiä lumisateita nähdä todennäköisesti jo lokakuussa.
Sää Pärnussa talvella
Vielä kymmenkunta vuotta sitten talvisin oli kunnon pakkasia, mutta viime vuosina talvet ovat olleet melko lämpimiä. Lämpötilat vaihtelevat yleensä 5 °C ja -15 °C välillä, silti on hyvä ottaa mukaan lämpimiä vaatteita, koska pakkasta voi joskus olla jopa yli 15 °C. Lumisateita voi Pärnussa ja koko Virossa tulla yleensä joulukuun ja maaliskuun välisenä aikana.
Sää Pärnussa keväällä
Maaliskuun toisella puoliskolla alkaa kevät, linnut aloittavat paluumuuton, eläimet heräävät talviunesta ja ensimmäiset kukat alkavat kukkimaan. Se on täydellinen aika tulla Pärnuun, koska sää yhä lämpenee ja päivät ne vaan pitenee. Lämpötilat vaihtelevat -1 °C – 11 °C välillä.
Mielenkiintoisia faktoja Pärnun säästä:
- Tammikuussa vuonna 2005 oli tähän mennessä yksi kovimmista myrskyistä Pärnussa, kun tuulen keskinopeudeksi mitattiin 25 m/s.
- Tuulen nopeudeksi on Pärnumaalla mitattu korkeimmillaan 33 m/s, Viron ennätys on 40 m/s.
- Pärnun pakkasennätys on -34,8 °C ja se mitattiin vuonna 1893.
- Kihnun pakkasennätys on -32,4 °C ja se on peräisin vuodesta 1978.
- Lämpöennätys on peräisin vuodesta 2003 ja se on 33,2 °C.
- Viron poutaisimman vuoden ennätys kuuluu Pärnulle – vuonna 1941 oli vuotuinen sademäärä vain 309 mm (keskimäärin Virossa 550-800 mm).
- Vedenkorkeuden Viron ennätys kuuluu myös Pärnulle ja se on peräisin vuodesta 2005, kun vedenkorkeus oli 294 cm yli normaalitasoa.
- Lumipeite on Pärnumaalla ollut paksuimmillaan 53 senttimetriä.
Pärnun keskikaupungilla sijaitsevat sekä kaupungin viralliset että yksityiset pysäköintialueet. Kaupungin pysäköintialueita on 2 – keskikaupungin virallinen pysäköintialue sekä rannan virallinen pysäköintialue.