Pieni yksikerroksinen lähiötalo on rakennettu vuonna 1879. Ainoana talona Supeluse-kadulla se on nykyään saman perheen omistuksessa. 

Tontin varhaisin tunnettu omistaja oli Michel Schneider (1831–1870), syntynyt nimellä Mihkel Kingsep Halingasta ja muuttanut Pärnuun nuorena miehenä etsimään toimeentuloa. Hän avioituu täällä vuonna 1866, mutta kuolee sitten äkillisesti. Tämän huomauttaa myös Perno Postimees-lehti, joka korostaen useiden nuorten miesten äskettäistä lähtöä, tekee sen varoittavasti säkeiden avulla: ”Joka tänään terve on, kuolee huomenna sairaana”, yksi hiljattain kuolleista on maanmittarin kisälli Pernon kaupungista, Mihkel Schneider. 

Supeluse-kadun tontin perii hänen nuori vaimonsa Marie, joka avioiduttuaan uudelleen  vain muutamaa vuotta myöhemmin saa nimekseen Marie Pajo (1845–1927). Marie on syntynyt Pärnussa Riian kauppalassa, mylläri Hans Dietrich Schmidtin kisällin, Torista kotoisin olevan Peet Tomsonin tyttärenä. Nuorena leskenä hän menee pian naimisiin Tõstamaalta tulleen puuseppä Jakob Pajon (1843–1930) kanssa, jonka kanssa hän saa kaksi lasta edellisestä avioliitosta syntyneen tyttären lisäksi. 

Vuonna 1879 Marie Pajo rakennuttaa perimälleen melko suurelle tontille, joka ulottuu tuolloin vielä Sääse-kadulle asti, pienen puutalon, jonka julkisivu on Baade-kadulle päin. Talon alkuperäisiä rakennuspiirustuksia ei ole säilynyt, mutta seuraavassa, vuodelta 1880 peräisin olevassa rakennussuunnitelmassa Marie lisää puutalonsa merenpuoleiseen sivuun pienen lasiverannan. 

Vuonna 1899, luultavasti nousevan lomakaupungin kesäasuntojen kysynnän vuoksi, Pajot muuttavat pihalla sijaitsevan apurakennuksensa kahden asunnon asuintilaksi. He itse muuttavat pihataloon ja antavat kadun vieressä sijaitsevan talon vuokralle ansaitakseen elantonsa. 

Marie Pajo kuolee vuonna 1927, ja hänen puolisonsa, josta iäkkäänä miehenä tulee talon omistaja, kuolee muutamaa vuotta myöhemmin. Perillisiä ovat heidän lapsensa – kultasepäksi opiskellut Eduard ja tytär Martha Maria. 

Kultaseppä Eduard Pajo (virolaistettuna Paju, 1873–1951) on vuonna 1911 muuttanut Pietariin, jossa avioituu sikäläisessä virolaisessa seurakunnassa Sindistä kotoisin olevan Johanna Raadikin kanssa. Jo Pärnussa asuessa Eduard määrittelee itsensä kuitenkin ”entiseksi kultasepäksi” työkyvyttömyytensä vuoksi, hänen pääasiallinen toimeentulolähteensä on edelleen Supeluse-kadun tilojen vuokralle antamisesta saatava tulo. Vuonna 1928 talon omistajan kanssa sopimukseen on päässyt pärnulainen kondiittori Gustav Tölp, joka haluaa avata taloon leipomon ja pihalle kesäkahvilan. 

Gustav Tölp ja kesäkahvila Silvia 

Torissa syntynyt Gustav Tölp (1892–1947) on perustanut maailmansodan jälkeen leipomon kuuden työntekijän voimin Pärnun vanhaan kaupunkiin, ensin osoitteeseen Nikolai 5 ja myöhemmin osoitteeseen Nikolai 11. Vuonna 1924 syttyi sanasota sanomalehden sivuilla hänen vanhemman kilpailijansa Damkmannin kanssa, joka totesi suoraan, että ”Tölp ei ole mikään koulutettu kondiittori, kuten hän mainostaa itseään, vaan pelkkä leipuri.”..” Seuraavassa lehdessä Tölp vaatii kuitenkin anteeksipyyntöä ja katsoo, että hänen osaamisensa ja korkeatasoisen ammattitaitonsa vahvistavat sekä suuri asiakasmäärä että korkeat sijoitukset konditoriatuotteiden näyttelyissä, ”joista kilpaileva kondiittori voi vain uneksia.”. Tölp on todellakin palkittu kondiittori, ja kun muutamaa vuotta myöhemmin perustetaan lähes viidenkymmenen jäsenen muodostama Pärnun leipuriyhdistys, Tölp valitaan myös sen hallitukseen. 

Vuonna 1928 hän saa kaupunginhallitukselta luvan avata Supeluse 19:n pihalle kesäkahvilan. Arkkitehti Soosaaren suunnittelun pohjalta on luotu viihtyisä puutarha, jossa on pieniä paviljonkeja pöytineen ja suurempi ”huvittelutalo”, jossa on tilaa tanssilattialle ja orkesterille. Silvia-kesäpuutarha avataan lauantaina, 26. toukokuuta 1928, ja siitä tulee vuosiksi rantaalueen suosituin ajanviettopaikka. 

Aamuisin leipomosta voi ostaa tuoretta kahvipullia, mutta myös hienoleipää, hiivaleipää ja ruisleipää. Tölpin kunnianhimosta kertoo se, että seuraavana vuonna hän hankkii miljoonalla sentillä oikeuden pitää ravintolaa Endlan seuratalossa, täälläkin hänellä on isoja suunnitelmia: rakentaa ravintola nimeltä Silvia, palkata tummaihoisten jazzorkesteri ja rakentaa talvipuutarha. 

Suunnitelmasta ei kuitenkaan tulee mitään, lisäksi vuonna 1932 sukset menevät ristiin Supeluse 19:n omistajan Eduard Pajon kanssa, seuraavasta kaudesta lähtien Silvia toimii jo Blumenfeldtin talossa Supeluse 13. Edellisen talonomistajan kanssa jatketaan kuitenkin oikeudessa − Pajo syyttää Tölpiä aidan varastamisesta pihalta ja Tölp puolestaan ​​​​syyttää Pajoa fyysisestä väkivallasta. 

Myöhemmin Supeluse 19:n rakennuksessa useat vuokralaiset pitävät kahviloita ja ruokapaikkoja, viimeisenä joku Irene Tšhaplinsky vuonna 1939. Neuvostoviranomaiset takavarikoivat kadunvarren talon asuintilat vuonna 1941 puna-armeijan sotilaiden majoittamiseksi. 

Karkotettu uskonkäsityksen vuoksi 

Eduard Paju ja hänen vaimonsa karkotetaan Siperiaan 1. huhtikuuta 1951 osana Sever-karkotusoperaatiota. Se oli uskonkäsitykseen perustuva ”puhdistus”, jossa Neuvostoliiton vastaisina pidetyt Jehovan todistajat karkotettiin vakituisista asuinpaikoistaan. Viron SNT:stä noin 300 ihmistä, Baltian maista, Valko-Venäjältä ja Ukrainasta noin 9 000 ihmistä. Eduard kuolee matkalla sinne ja hänet haudataan Sverdlovskin rautatien hautausmaalle. Hänen vaimonsa Johanna asuu karkotettuna Tomskin ja Karagandan alueilla, vapautuu vuonna 1957. 

Supeluse 19:n omistajattomat talot otetaan kaupungin omistukseen ja niitä ryhtyy hoitamaan paikallinen virasto, joka hallinnoi valtion omistamia asuintaloja. Kahdessa talossa on yhteensä viisi asuntoa, mutta koska osa niistä on jaettuja asuntoja, täällä asuu 7 taloutta. Koska rakennukset ovat nykyään melko vanhoja, huonokuntoisia ja ”eivät vasta neuvostoihmisen tarpeita”, 1980-luvulla tehdään mittava peruskorjaus. Talot liitetään nyt vesi- ja viemäriverkkoon, ikkuna-aukkoja suurennetaan ja ruosteinen peltikatto korvataan eterniitillä. Talojen ulkoverhous saa keltaisen maalipinnan. 

Vuonna 1993 talo palautetaan sen laillisille omistajille, Eduard Pajun lapsenlapsille, jotka ovat nyt esimerkillisesti entisöineet talon neuvostoaikaisten peruskorjausten kerroksista. Vuonna 2005 talo voitti pääpalkinnon Värvid linna (Värit kaupunkiin) -kilpailussa rohkealla julkisivuvärillään.