Ulkonäöltään vaatimaton talo ei ole niin vaatimaton historiansa puolesta. Ensinnäkin se on luultavasti korttelin vanhin talo, vaikka alkuperäistä rakennusvuotta ei valitettavasti tiedetä. 

Varhaisin tunnettu omistaja on Jaak Moses (1839–1898), Vana-Vändrasta kotoisin oleva vossikka, joka menee naimisiin vuonna 1878 ja laajentaa taloa 1880-luvulla, minkä jälkeen se vaihtoi omistajaa useaan otteeseen, kunnes sen ostavat vuonna 1895 kaksi sisarta ja vanhapiikaa, Natali ja Eliisabet Kaurow. Sisarusten kuoltua vuonna 1923 heidän veljestään Alexanderista tulee perillinen. 

Apteekkari Kaurow 

latviassa Cesisissä syntynyt Aleksander Kaurow (1850–1939) opiskelee Tarton yliopistossa, avioituu Riiasta kotoisin olevan itävaltalaisen Pauline Martha Popen kanssa ja perustaa apteekin Voltveti-Allikukiven tehtaan lähelle. Kun Allikukiven verkatehdas palaa maan tasalle vuonna 1894, hän muuttaa apteekkinsa kanssa Kilingin Nõmmeen. Hän pitää apteekkia siellä yli 35 vuotta ja muuttaa Pärnuun viettämään vanhuuttaan asuen talonsa toisessa kerroksessa. 

Heidän pojastaan Woldemar Kaurovista (s. 1890) on Pärnussa tullut piirustuksenopettaja ja taidemaalari, tytär Irene (1889) taas on naimisissa Pärnun tyttöjen lukion pitkäaikaisen rehtorin Georg Kööselin kanssa. 

Apteekkari Kaurow kuolee vähän ennen toista maailmansotaa, 12. helmikuuta 1939 Pärnussa ja haudataan Alevin hautausmaalle. 

Kuvanveistäjä Adamsonin leski 

Vuonna 1940 professori Amandus Adamsonin leski Eugenia vuokraa asunnon Kaurowin perillisten talon toisesta kerroksesta. Neuvosto-Venäjän kanssa tehdyn sotilastukikohtasopimuksen vuoksi kaikki Paldiskin asukkaat pakotettiin lähtemään, myös siellä asunut kuvanveistäjän perhe. Ida Eugenia Gertrud Adamson (1881–1964) nuoremman tyttärensä Maria Maddalennan (s. 1922) kanssa ja vanhempi tyttärensä Corinna (s. 1910) perheineen päättävät asettua Pärnuun. Nimittäin vuonna 1929 kuollut kuvanveistäjä haudattiin omasta pyynnöstään tänne Alevin hautausmaalle, aivan Vapaussodan muistomerkin viereen, jonka veistosryhmä oli mallinnettu hänen perheensä mukaan. 

Kuvanveistäjän yli sata veistosta käsittävä luova perintö tuodaan Pärnuun hänen kotoaan Paldiskista, jossa sijaitsi myös Amandus Adamsonin ateljee, täällä sen ottaa vastaan Pärnun museon johtaja Elsbet Parek. 

Esineet sijoitetaan museorakennukseen Elevandi-kadulle, ja muutamaa vuotta myöhemmin, jo saksalaismiehityksen aikana, Pärnun pormestari Arthur Peetre avaa 30. elokuuta 1942 museon pysyvän näyttelyn osana Amandus Adamsonin huoneen, jossa on esillä suurempi osa Paldiskista evakuoiduista taiteilijan teoksista. Lisäksi luonnoksia ja hahmotelmia hänen luovan kautensa loppupuolelta, jolloin kuvanveistäjä loi useita Itsenäisyyssodan muistomerkkejä Viroon. 

Valitettavasti 23. syyskuuta 1944 vetäytyvät saksalaisjoukot sytyttävät museorakennuksen tuleen, rakennuksen mukana tuhoutuu myös suurempi osa Amandus Adamsonin Pärnuun tuomista töistä. Tytär Maria ja poika Peeter lähtevät syksyllä 1944 Ruotsiin. Eugenia onnistuu palaamaan vanhimman tyttärensä kanssa Paldiskiin, jossa hän asuu kotitalossaan kuolemaansa saakka vuonna 1964. 

Kansallistaminen 

Koska Aleksander Kaurowin leski ja perillinen Pauline-Martha Kaurow on vuonna 1939 lähtenyt Saksaan, omistajaton talo siirtyy valtion haltuun. Ensin tänne sijoitetaan sotilashenkilöt ja sitten sitä hallinnoi Asuntohallitus. 

1960-luvulla taloon tehdään laaja peruskorjaus, rakennetaan kokonainen lisäkerros, talo saa ilmeettömät ikkunat ja tasakaton. Talon meren puolella oleva vanha veranta suljetaan ja siitä tulee huone ensimmäisen kerroksen asunnossa, yhteensä taloon tulee kolme asuntoa kumpaankin kerrokseen. 

Viron uudelleen itsenäistyttyä talo yksityistetään omistusasunnoiksi eri perheille.