Parhaita paikkoja auringonlaskusta nauttimiseen Pärnumaalla

Pärnun maakunta sijaitsee suurelta osin joen ja meren läheisyydessä, eli täällä on paljon paikkoja, jossa nauttia auringonlaskuista. Auringonlasku ei ole Pärnussa satumaista ainoastaan kesällä, auringonlaskun punaiseksi maalaamaa taivasta voi nähdä täällä muulloinkin. Suunnittele mukava kävelylenkki, mene perheen tai ystävien kanssa piknikille tai valitse ravintola, josta voi ihailla auringon laskeutumista. Lupaamme, että tämä elämys on sen arvoista.

Auringonlaskut Liivin lahden rannalla

Pärnun maakunnan rantaviivalla eli Romanttisella rantatiellä on paljon isompia ja pienempiä rantoja sekä yksityisempiä sopukoita, jossa voi nauttia auringonlaskusta.

Hyvä on katsoa auringonlaskua esimerkiksi Pärnusta Iklaan päin sijaitsevalla Kablin rannalla, jossa on myös näkötorni. Kaunis näkymä merelle ja auringonlaskulle on myös Kablin rannan lähellä sijaitsevan Lepanina hotellin luona. Tämä omintakeisella arkkitehtuurilla ja vain kesäkaudella auki oleva hotelli aurinkoterasseineen ja valaistuine promenadeineen on sopiva paikka sekä lomanviettoon että kävelyyn. Hotellin takaa johtaa merelle pieni laituri, jossa voi ottaa kauniita valokuvia auringonlaskun taustalla.

Kuva: Danel Rinaldo
Kuva: Priit Loog

Samalla seudulla sijaitsevat Lemmen ranta ja Krapin ranta. Kummassakin on RMK:n telttailualue, jossa on kiva telttailla auringonlaskun taustalla joko kahdestaan tai ystävien tai perheen kanssa. Lisäksi on täällä legendaarinen Kosmonautika Puhkekeskus -nimien lomakylä, jossa tarinan mukaan voi nauttia Viron kauneimmasta auringonlaskusta. Kosmonautikassa tarjotaan myös ensiluokkaisia ruokaelämyksiä. Kahvilan menu on saanut inspiraatiota italialaisesta, meksikolaisesta ja ranskalaisesta ruokakulttuurista, johon on yhdistetty virolaiset raaka-aineet ja kulttuuri.

Auringonlaskusta ja illallisesta voi nauttia vielä esimerkiksi Varblan satamassa sijaitsevassa ravintola Grootissa, joka on Pärnun toisella puolella, Tõstamaalta kohti Virtsua ajettaessa. Ruokaelämysten lisäksi Varblan satamassa on kiva kävellä. Lapsille on siellä ulkona myös leikkinurkkaus.

Iltakävely rannalla

Oikeastaan ei tarvitse ajaa Pärnun ulkopuolelle kauniin auringonlaskun ihailua varten, koska auringonlaskusta voi nauttia myös Pärnussa. Selkeällä säällä sopii auringonlaskusta nauttimiseen erinomaisesti Pärnun ranta, jossa voi pitää piknikkiä, viettää aikaa ja tehdä pidempiä kävelylenkkejä.

Erittäin romanttista on seuralaisen kanssa tehdä iltakävely rannan yhdestä päästä toiseen, se on yhteensä noin kaksi kilometriä. Sieltä eteenpäin voi jatkaa matkaa pitkin lautapolkua Pärnun aallonmurtajalle ja kiviä myöten ihan aallonmurtajan loppupäähän. Sanotaan, että aallonmurtajan päässä suuteleminen tuo parille onnea rakkauteen. Kauniita näkymiä on tarjolla myös aallonmurtajan alkupäässä eli ensimmäisten kivien kohdalla. Joen suulta avautuva näköala mereen laskeutuvaan aurinkoon on maalauksellinen, eikä autolla pääse siitä nauttimaan.

Kuva: Valdis Skudre

Parhaita näkymiä Pärnun kaupungissa

Kuva: Priit Loog

Jos haluat nähdä auringonlaskun korkeammalta, on parasta mennä Tervise Paradiisin 8. kerrokseen Romantic baariin, josta avautuu ainutlaatuinen näköala sekä Pärnun rannalle, merelle että mereen laskeutuvalle auringolle.

Hyvä näkymä avautuu myös Tervis-kylpylän Muuli-kattobaarista, josta voi kerralla nähdä sekä merta, aurinkoa että jokea. Kauniilla säällä on auki myös ulkoterassi.

Auringonlaskun punaiseksi värjäämää taivasta voi hyvin nähdä myös esimerkiksi Pärnun pursiseuran luota ja pursiseuran rakennuksessa sijaitsevan ravintolan isoista ikkunoista. Jokivartta pitkin Keskustan sillan ali kävellessä löytyy mukavia riittävän isoja istumapaikkoja, jossa on kiva nauttia auringosta sekä päivällä että illalla.

Unohtumaton retki Pärnun lahdelle tai joelle

Jos haluat kokea jotain ainutlaatuista, voit lähteä nauttimaan auringonlaskusta veden päälle. Pärnu Cruises järjestää auringon laskeutumisen aikana Keskustan sillan läheltä alkavia auringonlaskuretkiä, jotka kestävät 2 tuntia.

Merelle voi mennä nauttimaan auringonlaskusta myös purjeveneellä. Sellaista mahdollisuutta tarjoaa esimerkiski Sinised Lained (suom. Siniset aallot), josta voi tilata huviretken seurueelle.

Pärnujoen rannalla toimii myös Kalatakso, josta voi vuokrata veneitä ja moottoriveneitä ja lähteä vesille omatoimisesti tai oppaan kanssa.

Foto: Innervisionteam

Auringonlasku keskellä luontoa

Kuva: Priidu Saart

Auringonlaskut ovat todella aitoja aution luonnon keskellä. Sellainen elämys sopii niille, jotka kunnioittavat puhdasta luontoa ja luontolomaa. Luonnonläheisen elämyksen kokemiseksi voit ajaa nauttimaan auringonlaskusta esimerkiksi yksityiselle ja luonnonkauniille Matsin rannalle.

Erikoinen ja autio paikka auringonlaskusta nauttimiseen on Virtsun lähellä sijaitseva Puhtulaid. Puhtulaid on pitkänomainen niemi, jonka leveys on vain 0,5 km. Niemen eteläosan maasto koostuu lähinnä kivikkoisista rantavalleista, joilla kasvaa runsaslajinen metsä. Pohjoisosa on aukeampaa ja siellä on enemmän lehtoniittyjä ja ruovikkoa.

Auringonlaskuista on kiva nauttia myös Pärnumaan soilla. Auringonlaskuretken voi tehdä esimerkiksi Riisan, Tuhun tai Nigulan suolla.

Matkailusektori

Hae

Lomailija

Konferenssin järjestäjä

Matkailusektori