Yksinkertainen puurakennus on yksi kadun tämän puolen vanhimmista rakennuksista, kuten myös sen etäisyys katulinjasta osoittaa. Talon rakennutti noin vuonna 1850 mylläri Blumenfeldt (1826–1912). 

Tõnis Blumenfeldt syntyy Tammisten kartanon alle kuuluneen Roigun karjakartanon Ennikon myllyn myllärin Andres Blumenfeldtin (1786–1836) neljäntenä lapsena. Vuodesta 1833 perhe on muuttanut Pärnuun, ja isä Andresesta oli tullut talonomistaja ja kaupunkilainen. 

Myös heidän pojastaan Tõnisesta kasvaa mylläri − jo nuorena miehenä hän pitää myllyä Pärnussa Karusselli-kadun toisessa päässä. Vuonna 1849 hän myy sen Gottlieb Madissonille ja luultavasti juuri silloin valmistuu myös uusi mylly asuintaloineen Supeluse-kadun viereen, laajalle tontille, joka tuolloin ulottuu myös vielä rakentamattoman Pärna-kadun toiselle puolelle. Sitten Tõnis menee naimisiin vuonna 1852 Saugan kartanon Räägun sivukartanossa syntyneen Luise Mathilde Eriksonin kanssa. 

Tõnis Blumenfeldtistä tulee Pärnussa arvostettu mies, vuonna 1878 hänet valitaan raadin jäseneksi ja luultavasti tuohon aikaan hän alkoi pitää parempana etunimenään Tõniksen saksankielistä vastinetta Anton.

Tuulimylly Supeluse–kadulla 

Pärnua kutsuttiin vielä 1900-luvun alussa 15 myllyn kaupungiksi, niihin kuului sekä suuria tuulivoimalla toimivia sahoja että jauhomyllyjä. Lisäksi vielä pienet varvasmyllyt lähiöissä. Suurin tuulimyllyjen rakentamisen aalto ajoittuu 1700-luvun puoliväliin, jolloin kaupungin kauppiaat alkoivat kuljettaa puutavaraa Pärnun sataman kautta. Tätä varten Pärnuun pystytetään useita suuria tuulimylly-sahoja, jotka rakennetaan valmiiksi Alankomaissa ja kootaan täällä hollantilaisten mestarien toimesta. Viimeinen tuolloin rakennetuista – Bochnsackin eli Rothbergin saha Sauga-joella palaa maan tasalle vuonna 1921. 

Vielä 1900-luvun alussa Supelusen alueella oli kolme suurta tuulimyllyä, Blumenfeldtin myllyn lisäksi Rispelin mylly Esplanaadi-kadulla ja Wäratin tuulimylly Karusseli-kadulla. Ne katosivat kaupunkikuvasta suurelta osin ensimmäisen maailmansodan aikana , kun sotilasviranomaiset, peläten saksalaisten joukkojen maihinnousua Riianlahdella ja korkeammista rakennuksista viholliselle viestittämistä, pakottivat omistajat purkamaan käyttämättömät tuulimyllyt. Yksittäisiä, siivettömiä myllyjä säilyi Pärnussa kuitenkin vielä 1960-luvulle asti (kuten entinen Schmidtin öljymylly Suur-Jõe-kadulla ja Teinburkin mylly Loode-kadulla Ülejõen kaupunginosassa). 

Perintö pojille 

Vuosien mittaan Anton Blumenfeldt pilkkoo suuren kiinteistönsä rakennustonteiksi. Samoin 1870-luvulla myös myllyn alla oleva tontti erotetaan, sen Roosin kadun varrella olevan kiinteistön hankkii ja myllyn toimintaa jatkaa mylläri Nikolai Karlow. Anton Blumenfeldt kuoleekin vuonna 1912 karjakartanon vuokralaisena Hagerinkunnassa. Hieman ennen kuolemaansa tekemänsä testamentin mukaan hän testamenttaa pienen talon (nykyään Supeluse 11) pojalleen Julius Voldemarille ja suuremman talon (myöhemmin Supeluse 13) pojalleen Oskar Georgille. 

Ensimmäinen virolainen tutkinnon suorittanut arkeologi Julius Blumenfeldt on maanviljelijä ja pitää Lehtmetsankarjakartanoa Järvamaalla. Hänen kuoltuaan vuonna 1926 kartanon ja Pärnussa sijaitsevan talon perivät hänen leskensä Aleksandrine ja heidän tytärpuolensa Marta, Juliuksen vuonna 1898. kuolleen sisarensa Bertan tytär. 

Marta Elisabet Schmiedehelm (1896–1981) oli jäänyt orvoksi vain parin vuoden ikäisenä, häntä kasvattivatkin pääasiassa äidinpuoleiset sukulaiset. Opiskeli Pietarin korkeimmilla naiskursseilla venäjän ja slaavilaista filologiaa ja sen jälkeen Petrogradin yliopistossa arkeologiaa ja klassista filologiaa. Vuonna 1921 hän muutti Viron tasavaltaan, vuonna 1923 valmistui arkeologiksi Tarton yliopistosta. Sen jälkeen työskenteli yliopiston arkeologian laitoksella ja loi yhdessä Harri Mooran kanssa perustan tieteelliselle esihistorialliselle tutkimukselleVirossa. Puolusti vielä vuonna 1944 väitöskirjaansa, mutta myöhemmät neuvostoviranomaiset eivät tunnustaneet sitä. 

Neuvostoliiton aikana hän työskenteli Tallinnassa Tiedeakatemian historian instituutissa. Kuoli ilman jälkeläisiä ja on haudattu Pärnun Alevi-hautausmaalle setänsä Julius Blumenfeldtin hautapaikalle. 

Lokakuussa 1929 Blumenfeldtin leski ja veljentytär Marta myyvät talon uudelleen, sen ostavat Philipp Julius Karl Lorenszonn (1864–1938) ja hänen vaimonsa Aurea, jonka nimiin talo ja tontti rekisteröidään. Aurea Margarethe Elisabeth Lorenzsonn (1875) oli syntynyt Vana-Vändrassa, sikäläisen myllärin ja myöhemmin Torin kunnan kauppaedustajan Gottfried Emil Bernhard Hasselin (1848–1917) tytär. Aurea kuolee vuonna 1938 Pärnussa. 

 Talo kansallistetaan vuonna 1940, rakennus siirtyy viraston, joka hallinnoi valtion omistamia asuintaloja, haltuun ja sinne rakennetaan 5 asuntoa. Vuonna 1987 rakennus peruskorjataan, siihen asennetaan keskuslämmitys, asuntoihin rakennetaan wc:t ja kylpyhuoneet. 

 Nykyään se on 6 asunnon talo, jossa on mukava ja hyvin hoidettu etupiha.