Kiinteistön ja siinä sijainneen pienen talon varhaisin tunnettu omistaja oli metsänvartija Gustaw Thomson (1811– ?). Hänen poikansa Gustaw Adolf Thomson (1857–1913) opiskeli teologiaa Tarton yliopistossa ja vuonna 1888 hänestä tuli opettaja Volgan saksalaisten asutuksessa Saratovissa. Talon ja tontin Baade-kadulla ostaa häneltä Oscar Bathelt. 

Konditori Oscar Bathelt 

Itävaltalainen Oskar Viktor Rudolf Bathelt (1853–1916) on syntynyt Bielitzissä (Bielsko Puolassa) ja pitää vuodesta 1880 konditoria Rüütli -kadulla. Hän on naimisissa kuressaarelaisenMarie Awikin kanssa, joka yritteliäänä naisena pitää rihkamakauppaa aluksi osoitteessa Rüütli 32 ja vuodesta 1894 hänen omassa talossaan Rüütli 26. Kaupassaan hän myy sateenvarjoja, sukkia, käsineitä ja miehille solmioita, kävelykeppejä sekä hattuja. Lisäksi hän tarjoaa uimapukuja ja rantavarjoja sekä julkaisee myös postikortteja, joista on näkymiä Pärnusta. 

Batheltit ostavat tontin Supeluse-kadulta vuonna 1890 ja heti tilataan myös rakennussuunnitelma upealle huvilalle ullakkokerroksineen. Jostain syystä suunnitelmasta luovutaan ja sen sijaan valmistuu vuokratalo, jossa on kaksi täyttä kerrosta ja useita asuntoja. Perhe itse jää asumaan rouva Batheltin taloon Rüütli-kadulla, ja uuden talon asunnot annetaan vuokralle. 

Oscar Bathelt sulkee konditoriansa vuonna 1908 ja luovuttaa 28 vuotta yhdessä paikassa toimineen konditoriaan Otto Philip Huferille. Baijerilainen Hufer jatkaa menestyksekkäästi suklaa- ja makeisteollisuutta ja avaa samassa paikassa kahvilankin (Neuvostoaikana se tulee tunnetuksi Kungla-kahvilana). 

62-vuotias Oscar Bath päättää tehdä itsemurhan ja hirttäytyy kotonaan 14. tammikuuta 1916. Supeluse-kadun vuokratalon perivät leski Marie ja pojat Egon-Richard (s. 1888), Alfred-Viktor (1890) sekä Ervin-Oskar (1891). 

Miksi katu nimettiin Nõukogude (Neuvosto)-kaduksi 

Petrogradin vallankumouksen jälkeen myös Pärnuun muodostetaan vanhan vallan kukistamiseksi työläisten, sotilaiden ja talonpoikien edustajien neuvosto. Tämän tueksi 30. lokakuuta 1917 vallankumouksellisten sotilasyksiköiden edustajista muodostetaan Sotilaallinen vallankumouskomitea, jonka tavoitteena on vallata valta ja varmistaa järjestys kaupungissa. Komitean johtajaksi saa pihkovalainen pioneeri Vladimir Robatševski (1893– ?), ja komitealla saa toimitilansa täällä Supeluse-kadun talossa. 

Komitean tehtävänä oli myös hoitaa ravitsemistoimintaan liittyviä asioita. Joulukuussa 1917 kaupunginhallituksen ravitsemiskomitean puheenjohtaja Hugo Kuusner pidätetään ja tuodaan tänne kuulusteltavaksi. Kuusner on muistellut: ”Minut vietiin Pärnun bolševikkipuolueen toimeenpanevan komitean eteen Supeluse-kadulla, jossa luulin joutuneeni hullujenhuoneelle, koska näitä ihmisiä ei voitu pitää henkisesti järjissään”. Aluksi Kuusner asetetaan kotiarestiin, mutta pian hänet vangitaan Tallinnan sataman suureen koneelliseen viljavarastoon, jossa istuu jo Pärnun pormestari Jaan Leesment. 

Vuosina 1950–1989 Supeluse-katua kutsuttiin Nõukogude-kaduksi juuri siksi, että Pärnun sotilaallinen vallankumouskomitea oli toiminut tässä talossa vuonna 1917. Muistin säilyttämiseksi seinälle avattiin myös vastaava laatta. 

Vuonna 1920 talon ostaa Surjun asemapäällikkö ja puukauppias Johannes Ruut, joka käy kauppaa sahatavaralla, polttopuilla, kattopaanuilla ja muilla metsämateriaaleilla. Talon ensimmäisessä kerroksessa tiloja vuokraa toimistoaan varten Pärnumaan valtion maiden päällikkö Jakob Naudi. Valtion maiden päällikön tehtävänä on toteuttaa itsenäistyneessä Viron tasavallassa maareformi – ottaa haltuunsa kartanojen omaisuus ja jakaa ne maan saajille Pärnun maakunnassa. 

Hugo Kuusnerin oikeustapaus 

Talon omistaja Johannes Ruut kuolee vuonna 1927 ja testamentillaan perilliseksi on määrätty hänen läheisensä – vaimo, äiti ja tytärpuoli. Leskeksi jäänyt Anna Ruut ei halua kuitenkin jakaa perintöä anoppinsa ja tytärpuolensa kanssa, vaan haluaa pitää sen kokonaan itsellään. Hän kertoo suunnitelmistaan asianajaja Kuusnerille, jonka kaupungin orpotuomioistuin on nimennyt pesänhoitajaksi. 

 Kyseessä on toinen kerta, kun Pärnun arvostettu asianajaja Hugo Kuusner (1887–1942), entinen pormestari ja maapäivien jäsen, joka julisti Viron tasavallan itsenäisyyden Endlan seuratalon parvekkeelta illalla 23. syyskuuta 1918, joutuu ongelmiin sen talon kanssa. 

Anna Ruut ja Kuusner tekevät ilmiselvästi yhteistyössä suunnitelman. Testamentissa säädettiin talon välittömästä myynnistä omistajan kuoleman sattuessa ja saatavan summan jakamisesta vaimon, äidin ja tytärpuolen kesken. Annan painostuksesta Kuusner kuolinpesän hoitajana ottaa kuitenkin Pärnu Krediitpank-pankista lainaa talon arvoa vastaavan summan sen ollessa vakuutena. Tavoitteena on, että talo huutokaupattaisiin pankin pyynnöstä, pankki saisi rahansa ja muut perilliset paitsi leski Anna menettäisivät näin rahansa. Orpojen tuomioistuin näki tässä vieraan omaisuuden hankinnan ja aloitti rikostutkinnan petossyytteiden perusteella. Kuusner tuomitaan virkarikoksesta ja Viljandi-Pärnun rauhantuomioistuin määrää hänelle puolentoista vuoden vankeustuomion. 

 Vaikka tuomio muutettiin myöhemmin kahden viikon arestiksi, Kuusner erotettiin asianajajaliitosta ja hän omistaa jatko-elämänsä kukkaviljelylle. Hän perustaa suuren kukkapuutarhan kasvihuoneineen ja avaa kukkakaupan Pärnun keskustaan ja uuteen Rannahotelliin. Vuonna 1941 hänen puutarhaliiketoimintansa kansallistetaan, Kuusner karkotettaan Siperiaan osana kesäkuun karkotusaaltoa ja kuolee Sevurallagissa Sverdlovskin alueella 23. maaliskuuta 1943. 

Kahvilat ja seuratilat 

Ennen toista maailmansotaa talon omistaja on Kazanin sotakoulussa opiskellut ja Venäjä–Japani sotaan osallistunut jalkaväen kapteeni Anton Varkel  (1874– ?) Pööglenkunnasta. Hän on jäänyt eläkkeelle Tallinnan vartiopataljoonan komppaniapäällikön tehtävästä ja asunut jonkin aikaa Pärnussa. Nyt hän itse muuttaa toisen kerroksen suureen asuntoon, kun taas ensimmäinen kerros on edelleen annettu vuokralle. 

Käytännössä joka kesä täällä on uusi kahvila tai ruokailupaikka, lisäksi erilaiset Pärnun yhdistykset löytävät täältä sopivia kokoontumistiloja. Vuonna 1937 Pärnun eläinsuojeluyhdistys, jonka puheenjohtajana muuten toimi talon omistaja Varkel itse, lisäksi myös Pärnun venäläinen yhdistys, joka oli tähän asti toiminut Possietin kadulla, saa tilat täältä. Yhdistys yhdistää täkäläistä venäläistä yhteisöä ja sen johtajia ovat Pärnun gynekologi tri Ivan Schanin ja poikien lukion historianopettaja Jevgeni Dampel. 

Kansallistaminen 

Neuvostoliiton miehityksen alussa talo otetaan pois. Sodan jälkeen talo oli aluksi sotilasosaston käytössä ja muutamaksi vuodeksi tilat saa itselleen Pärnun kaupungin toimeenpanokomitean finanssiosasto. Sen jälkeen tilat kuitenkin jaetaan asuntoihin, joissa on yhteinen keittiö. Joten tähän mennessä koko toisessa kerroksessa sijainneen kuuden huoneen asunnosta tulee kunnostamisen ja väliseinien lisäämisen jälkeen neljä pientä asuntoa. 1950-luvun loppuun asti niihin majoitetaan pääosin sotilasyksikön nro 2175 upseerien perheet, ensimmäiset virolaiset siviiliperheet pääsevät taloon vasta vuonna 1960. 

Vaikka nämä ovat pieniä asuntoja, koko Neuvostoliiton ajan tiloja vuokrataan kesäksi Moskovasta tai Pietarista Pärnuun lomalle tulleille venäläisille ja juutalaisille perheille. Esimerkiksi 1960-luvun alussa huippuviulisti Igor Bezrodny (1930–1997) ja yksi vaikutusvaltaisimmista venäläisistä pianonopettajista Sergei Dorensky (1931–2020) vuokraavat yhteisen kesäasunnon täällä talossa tietysti puolisoidensa kanssa. 

Viron uudelleen itsenäistyttyä asunnot yksityistetään, nykyään talossa on yhteensä 12 asuntoa. Huomiota kannattaa kiinnittää lisäksi Auli-kadun pihataloon − vuonna 1890 taloudenhoitajan asunnoksi rakennettu pihatalo purettiin ja vuonna 2016 sen tilalle rakennetaan asuintalo (arkkitehti Peeter Pere), joka ei yritä tilavuudeltaan tai viimeistelyltään kilpailla Supeluse-kadun viereisen päärakennuksen kanssa. Pikemminkin se hyväksyy arvokkaasti sivurakennuksen aseman ja sopii hyvin kokonaisuuteen samalla pihalla sijaitsevaan varastorakennuksen kanssa. Valmistuttuaan sitä pidettiin yhtenä Pärnun merkittävimmistä uudisrakennuksista.