Pärnun ruokapaikat tunnetaan ennen kaikkea hyvästä tasostaan ja lahjakkaista keittiömestareistaan. Parhaat Pärnun ravintolat ovat Viron Ravintolaoppaan suosituslistalla – eli niissä käynti on ehdottomasti sen arvoista. Komeiden à la carte -ravintoloiden lisäksi Pärnussa on myös paljon erilaisia hyviä kahviloita ja pubeja. Ravintolat ja kahvilat sijaitsevat vierailijan kannalta katsottuna mukavasti enimmäkseen keskikaupungissa ja ranta-alueella. Useassa Pärnun ravintolassa voi nauttia kaunista merinäköalaa ja illastaa auringonlaskun aikaan. Suurin osa Pärnun ravintoloista uudistaa menunsa monta kertaa vuodessa käyttäen paikallisia raaka-aineita vuodenajan mukaan. Se tarkoittaa jatkuvia uudistuksia ja mielenkiintoisia makuelämyksiä.
Pärnun ruokapaikat ovat erittäin suosittuja juuri kesäkaudella, jolloin kaupungissa on paljon vierailijoita. Silloin pöytä kannattaa varata ennen ravintolakäyntiä. Kesäkauden ulkopuolella ruokapaikoissa on hiljaisempaa, ja useat paikat yllättävät hyvillä erikoistarjouksilla. Kerran vuodessa järjestetään Pärnun ravintolaviikko. Silloin on hyvä mahdollisuus tutustua uusiin makuihin ja kaupungin ruokapaikkoihin. Pärnun ruokapaikat tarjoavat sekä virolaisia ruokaelämyksiä että makuja myös kauempaa – Pärnusta löytyy muiden joukossa erimerkiksi armenialainen, amerikkalainen, italialainen, georgialainen ja turkkilainen keittiö. Mainitsematta ei voi jättää myös kaupungin suosittuja leipomokahviloita, jossa aamuisin voi nauttia tuoretta pullaa ja kahvia.
Pärnun parhaat ruokapaikat

Villa 14

Ravintola Groot

Vinoteekki-ravintola Krabi Wine & Raw Bar

VAIB-rantaravintola

Kahvila Kastrul

Ravintola NOOT

Ravintola MEKK Villa Ammendessa

Kohvik-restoran RÖÖM

À la carte -ravintola Purpur

Ravintola Oregano

Nurmeotsa talu kala ja leib

Koduleiva õpituba "Tule ja avasta ehtsa koduleiva tegemise rõõm!"

Rooslaiun maatilakauppa-kahvila Kihnussa

Kihnun satamatori - paikallinen ruoka ja käsityö

Kahvila Panipaik Kihnun satamassa

Kablin leipomokauppa

Rannapargi Kohvik

Villa Andropoffin ravintola

Hidas hetki mehiläistarhassa - työpaja "Hunaja purkkiin"

Kahvila Saare Värav

Viinikahvila Kohvila

Katuruokaravintola Wrapimaja

Surf 'n' Soul Beach Club Cafe

Cafe da Poncha

Doberani Rannamajan kahvila Valgerannan hiekkarannalla

ESTONIA Medical Spa & Hotelin näköalakahvila

Rantastadionin kahvila "Statka Resto!

Pärnun pursiseuran ravintola

Rannahotellin ravintola

Ravintola Strand

Golfravintola Eagle

A la carte -ravintola Kuu

Ravintola Resto Akord

Ravintola Raimond

C. R. Jakobsonin maatilamuseon ohjelma "Virolaisen ruoan vuosi tilalla"

Ravintola Mon Ami

Fishing Villagen satamakahvila ja taimenen kalastus

Metsten maatilan chilitarha

Restoran Fööniks

Elias Wesseti pärand - Kommikohvik

Kahvila PanKaagid

Pärnun tori

Karusselli Puhvet

Jõesuun kyläkahvila Soomaan kansallispuiston rajalla

Alice Backyard -ravintola

Toidunaut Suvekohvik Metsaääre majutuses

Klaara-Mannin kokkityöpaja "Teemme itse, syömme itse!"

Piesta Kuusikarun tilamyymälä

Rannametsan maatilan kotikahvila

Paikallinen pala - juuri savustettu kala todelliselta kihnulaiselta kalastajalta

Kahvila Supelsaksad

Alexela Täkupoiss

Ruoanlaittoa yhdessä Jaanihanson siideritehtaalla

Kahvila "Sööme"

Metsten maatilan työpaja ”Tulemme chilin ystäviksi!”

Donitsibaari

Koogivabrik Pärnu Keskus

Martens Kitchen & Bar

Kihnu Gurmeessa luodut ruokaelämykset

Hoovikohvik Uiõ-Kuraga Õuõ Ulualunõ

Marian tilan kahvila

Chopsticks Kaubamajakassa

Kesäbaari AIT

Almpub

Pärnu-keskuksen maalaistorin kahvila

Ravintola MySushi Kaubamajakas-kauppakeskuksessa

Tamme-maatilan yrttitarhan myymälä

Chopsticks Pärnu Keskuksessä

Sweet Rosie Irish Pub

Thormani talu käsitööpood ja kodukohvik

Ravintola Kurgo

Pärnun Uulits-katugourmet

Muuli Baari

Jannseni Pizza

Viinimaistiaiset Valgerannan viinitallissa

Valgeranna Vinitallin terassiravintola

Nurmsin maatilaravintola

Café Pastoraat

Piesta õunajookide töötuba lastele

Ravintola Võrgukuur

Gurmeehõngulised kevadised loodusretked Pärnumaal

Vierailu Jaanihanson siideripanimolla

Restoran Borgo

Birgit-krouvi

Kokkaustyöpaja ja virolaisen viinin maistelu Valgerannan viinitilalla

Ravintola Barbara

Armenialainen ravintola

Kahvila Vana Kooli Kohvik Lindissä

MONA venüü

Halinga Restoran

Ravintola Embecke

Siiderikierros Soomaan reunalla Torin siideritilalla

Liana-kahvila

Vorstid & Vahvlid Köök & Baar

Vehverments bar & tostadas

Da Vinci Pasta & Pizza

Trahter Magic

Endlan teatterikahvila ja jazzkerho

Levinnekiven tallikahvila Soomaan kansallispuiston reunalla

Cafe Cello

Pärnamäed leipomo-kahvila

Klaara-Mannin lomakeskuksen kellarikierros maistelun kera

Ruokasali Portaal

Cafe Piano

Talvinen jälkiruokatyöpaja Klaara-Mannin Lomakeskuksessa.

Duckface Ramen & Kebab Kaubamajakas

Café Grand

Veinituur TIHEMETSA

Langemaa veinituur "Presidendi jälgedes"

Ylelliset maistajaiset Langemaan viinitilalla

Se on Bio – luomuruoka-, luonnonkosmetiikka- ja nollahukkapuoti.

Vierailu ja maistiaiset Allikukivin viinikartanossa

Tikkupullan leipominen ja nuotiolla paistaminen Klaara-Mannin Lomakeskuksessa.

Biljardibaari KingPool

Maatilakahvila Piesta Kuusikaru

Vierailu Piesta Kuusikarun omenatuotetilalla

C.F. Hahn Pub

Villa Wessetin ravintola

Kahvila-ravintola Metsaluige

Pizzakiosk Pärnu Keskus

Klaara-Mannin rehellinen viljelytyöpaja

Valgeranna Muusikatall

Kahvila Sakste Maja

Via Ikla bistroo

Kohvik Julius Sindis

Vapaa-aikakeskus OKOKIN keittiö & baari

Ravintola Wasa Resto

Trahter Postipoiss (Kapakka Postipoika)

Ravintola Villa Wessetissä

Kirjakahvila Purje

Pannkook ja SoomaamooS - õpituba Levikivi loodustalus

Alex Majan karaokepubi

Yhteinen ruoanlaitto ”Makuja täynnä oleva matka” Põnkan lomatalossa

Jokirapujen syöminen Põlde Vähitaressa

Siiderimestarin työpaja "Dégorgement" Torin Siideritilalla

Shottibaari Koobas

Ravintola Gastronoom

Baari Väljas

Kahvila Aara

Kurasen kahvila Kihnun saarella

Neptun Grilli

Aqua Baar

Romantic baar

Roosi Cafe

Hotell Tammsaare Lounge

Leipomo-kahvila "Leivakas"

Romantilised pop-up lõkkepiknikud Pärnumaa looduse rüpes

Sepa talu toitlustus Kihnu saarel

Designmyymälä-kahvila SONNE

Pizzaravintola Steffani

Aleksanterin Pubi

- C. F. Hahn Pub (ulkoleikkialue)
- Fishing Villagen satamakahvila ja taimenen kalastus (ulkoleikkialue)
- Ravintola Groot (ulkoleikkialue)
- Leipomo-kahvila ”Leivakas”
- Marian tilan kahvila
- Meremaan kahvila (ulkoleikkialue, avoinna kesäisin)
- Nikolai Lehtla
- Oliverin puutarhakahvila
(ulkoleikkialue, avoinna kesäisin) - Passion Café
- Pärnun pursiseuran ravintola
- Ravintola Strand
- Ravintola Võrgukuur
- Rantastadionin kahvila ”Statka Resto!
- Pizzaravintola Steffani
- Kapakka Postipoika
- Villa Ammenden ravintola – fine dining -ravintola
(ulkoleikkialue) - Villa Andropoffin ravintola
- Villa Wessetin ravintola
- Ravintola Wasa Resort
- Mum Cafe
- Villa Wessetin ravintola
- Georgialainen ravintola Kolhethi
- Ravintola Groot
- Trahter Postipoiss
- Pastoraat Cafe
- Kahvila Poisi Eine
- Ravintola Piparmünt
- Doberani Rannamajan kahvila
- Kahvila Kroon
- Victor Tänavatoit
- Cafe Grand
- Marian tilan kahvila
- Pärnun pursiseuran ravintola
- Kahvila Supelsaksad
- Endlan teatterikahvila
- Vorstid & Vahvlid KÖÖK & BAAR
- Vehverments bar & tostadas
- Cafe XS
- Oliverin puutarhakahvila
- Aleksanterin Pubi
- Rantastadionin kahvila Statka Resto