Kylpyläkaupungin lisäksi Pärnu on myös kulttuurikaupunki, josta löytyy musiikkifestivaaleja ja tapahtumia joka makuun, niin klassisen musiikin ja oopperan kuin myös elektronisen popmusiikin ystäville. Isommat festivaalit ja tapahtumat järjestetään perinteisesti kesällä. Mielenkiintoisia tapahtumia voi Pärnun tapahtumakalenterista löytää myös muina aikoina.
Pop- ja elektronisen musiikin festivaalit
Beach Grind
Pärnun rantapuistossa kesällä pidettävä Beach Grind festivaali on yksi Pärnun kesäisistä huipputapahtumista, joka houkuttelee paikan päälle paljon vierailijoita. Kaksipäiväisen festivaalin aikana esiintyvät lavalla kaikki parhaat virolaiset muusikot sekä useat ulkomaiset huippuartistit.
Tästä suurenmoisesta musiikkitapahtumasta on tullut erityisen suosittu nuorten musiikinystävien keskuudessa.


Live Love Laugh Music Festival
Live Love Laugh Music Festival on kesäinen boutique-festivaali Pärnumaan Lepaninassa, jossa pääsee nauttimaan sekä hyvästä musiikista että lumoavasta luonnosta. Festivaalille odotetaan kävijöitä, jotka nauttivat elektronisesta musiikista sekä taiteen, kesän, elämän ja rakkauden kautta kulkemisesta. Festivaalilla esiintyvät kansainvälisesti tunnetut melomaanit ja muusikot sekä paikalliset artistit.
Rock- ja bluesmusiikin ystäville
Hard Rock leiri Vana-Vigalassa
Viron huikein rockmusiikin leiri järjestetään vuosittain Pärnumaan Vana-Vigalassa. Rockmusiikin vakaville faneille tarkoitettu Hard Rock leiri on Viron suurin raskaan musiikin festivaali, jossa joka vuosi pääsee kuulemaan sekä virolaisia huippurokkareita että ulkomaisia esiintyjiä.
Parinkymmenen viime vuoden aikana festivaalista on tullut todellinen raskaan musiikin huipputapahtuma, johon tulee tuhansia osallistujia.


Pärnun bluespäivät
Bluesmusiikin ystäville järjestetään Pärnussa joka kesä Pärnun bluespäivät -tapahtuma, jonka ohjelmaan sisältyy konsertteja virolaisilta bluesmestareilta sekä ulkomaisilta artisteilta. Tapahtuman pääpaikka on Pärnun pursiseura, mutta konsertteja järjestetään muuallakin.
Huuliharppu- ja harmonikkafestivaalit
Pärnu Harmonica festivaali
Pärnun kansainvälinen huuliharppufestivaali Harmonica on yksi isoimmista musiikkifestivaaleista alueellamme. Harmonica-festivaalilla voi kuulla sekä huuliharpun että harmonikan soittajia. Festivaalin aikana järjestetään joka kesä useita konsertteja, kilpailuja ja työpajoja, johon odotetaan osallistumaan kansanmuusikkoja, esiintyjiä, harrastajia ja muita kiinnostuneita Virosta sekä myös muualta maailmasta.
Vuonna 2022 järjestettiin Harmonica-festivaali jo 20. kertaa. Konsertteja järjestetään eri paikoissa, esimerkiksi Koidulan museon puutarhassa ja Kuursaalin soittolavalla, mutta myös Pärnun konserttitalossa.


Pärnun kansainvälinen hanurimusiikin festivaali
Jo 40 vuotta on Pärnussa järjestetty kansainvälistä hanurimusiikin festivaalia, joka kokoaa yhteen harmonikka- ja hanurinsoittajat.
Festivaalin aikana järjestetään useita konsertteja, tanssi-iltoja sekä kilpailuja. Tämä on yksi vanhimmista ja pisimmän historian omaavista festivaaleista Pärnussa.
Lõõtsapalavik Pärnumaal (suom. Harmonikkakuumetta Pärnumaalla)
Lõõtsapalavik Pärnumaal on kansainvälisen perinteisen musiikin festivaali, jonka yhteydessä järjestetään syksyisin erilaisia konsertteja, perinteisen musiikin iltoja sekä tansseja ympäri Pärnumaan. Festivaalin järjestää Pärnumaa Lõõtspillihaigete Selts -niminen seura.

Klassisen musiikin ystäville

Pärnun musiikkifestivaali
Pärnun musiikkifestivaali on yksi Viron tunnetuimmista ja arvostetuimmista festivaaleista, joka Neeme Järvin ja Paavo Järvin suuren omistautumisen ansiosta on saamassa yhä enemmän suosiota myös Euroopassa. Festivaali järjestetään kesällä ja siinä keskitytään orkesterimusiikkiin. Musiikkifestivaalilla pääsee nauttimaan korkeatasoisesta festivaaliorkesterista, jossa soittavat alansa huiput kaikkialta maailmasta.
Festivaaliin osallistuu yhteensä yli parisataa muusikkoa ja konsertit järjestetään enimmäkseen Pärnun konserttitalossa. Festivaalin osana on myös Järvi-akatemia, jonka yhteydessä arvostetut muusikot ja pedagogit sekä Virosta että ulkomailta ohjaavat nuorille tarkoitettuja mestarikursseja.
Musica sacra
Musica Sacra, jonka Pärnu Ooper järjestää kaksi kertaa vuodessa, keväällä ja syksyllä, tuo yleisön eteen lahjakkaita tulkitsijoita sekä uusia loistavia klassisen musiikin kappaleita.
Konsertit järjestetään Pärnun Eliisabetin kirkossa sekä Tarton Jaanin kirkossa. Kauniin laulun lisäksi konserteissa voi nauttia vielä esimerkiksi viulun-, pianon-, huilun- ja urkujen soitosta. Konserttisarjassa on mukana myös vierailevia muusikoita.


Kesäaaria
Kesäaikana järjestettävä Kesäaaria-konserttisarja keskittyy eri aikakausien vokaalimusiikin sekä eri taiteiden yhdistämiseen. Lahjakkaiden laulajien johdolla esitetään pop-, jazz sekä klassista musiikkia. Konsertit järjestetään Pärnun Eliisabetin kirkossa.
Pärnussa järjestettävät oopperafestivaalit
PromFest
Joka toinen vuosi syksyisin järjestettävä PromFest on Pärnun kansainvälinen oopperamusiikin festivaali, jossa esiintyvät nuoret oopperalaulajat, jotka osallistuvat Klaudia Taevin nimiseen nuorten oopperalaulajien kilpailuun. Festivaalin yhteydessä järjestetään joka kerta Endlan teatterissa yksi uusi oopperaesitys. Festivaalin ohjelmaan kuuluu lisäksi myös oopperalaulajien kilpailu sekä nuorille laulajille tarkoitetut luennot ja mestariluokat.
Festivaalin tavoite on löytää uusia lahjakkaita oopperalaulajia sekä tuoda oopperataidetta lähemmäs nuoria.


Pärnun oopperapäivät
Joka toinen vuosi järjestettävät Pärnun oopperapäivät tuovat kesäisin Pärnuun vieraita ja musiikkiteattereita kaikkialta maailmasta. Tunnettujen kappaleiden lisäksi esitetään oopperapäivien aikana aina vähintään yhtä oopperaa, jota aikaisemmin täällä ei ole esitetty tai jota esitetään teattereissamme erittäin harvoin. Oopperapäivien aikana Pärnusta tulee todellinen oopperan ystävien tapaamispaikka.